Jari Lehtinen:

NÄIN TEHTIIN DX-MULTIMEDIA

Tammikuussa 1998 Lahden Radioharrastajat asettuivat taloksi Radiomäen uuteen kerhohuoneistoon vanhan AM-aseman alakertaan. Samalla kun kerhotila vihittiin DX-kuuntelijoiden osalta käyttöön, Helena Peippo Radiomuseolta kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Helena Peippo oli Unkarissa käydessään ihastunut sikäläisen Radiomuseon linkkipöytään, josta sai valita kuunneltavakseen kymmeniä lyhytaaltoasemia. Kun totesimme, että Lahden Radiomuseon DX-pisteen kuuntelumahdollisuudet eivät ole kovin hyvät, heräsi kysymys olisiko mahdollista luoda jotakin Unkarin esimerkin kaltaista muilla keinoilla. Välittömästi tuli mieleen multimedia, niin kovasti muodikas esitystapa. Tulossa olivat Radiomuseon viralliset avajaiset ja toukokuiset  tapahtumaviikot, johon toivotettiin tervetulleeksi DX-aiheista ohjelmaa, joten projektin takaraja ja kohdeyleisökin oli samalla selvä.
Tavoite oli lievästi sanottuna kunnianhimoinen. Joukossamme ei ollut ketään jolla olisi ollut kokemusta multimedian ohjelmoinnista, eikä käytössä ollut liioin skanneria, multimedian kehitysohjelmistosta puhumattakaan. Pari ensimmäistä kuukautta kuluikin lähinnä ihmetellessä, mihin oikein oltiin ryhtymässä. Myöskään minkäänlaista edeltäjää DX-multimedialla ei ollut, ja jos olikin, siitä ei ollut mitään tietoa.
Onnekas sattuma sai asioihin vauhtia. Maaliskuussa 1998 JLN:n käsiin eksyi Mikrobitti -lehden hyötyromppu, jolta avautui kuin tilauksesta Formula Graphics -merkkinen australialainen multimedian kehitysohjelma. Väline oli löytynyt. Käyttöohjeita opiskelemalla ja esimerkkiohjelmia tutkailemalla JLN väsäsi ensimmäisen erittäin vaatimattoman demonstraation,  jossa lammasta klikkaamalla lampaan kuva vaihtui Radio Carolinen Ross Revenge -laivaan ja kaiuttimista kuului - loogista kyllä - Radio Clarinin töräyttelyt. Tästähän uhkasi tulla jo jotakin!

MATERIAALIN KERÄYSTÄ JA MUOKKAUSTA

Oli itsestäänselvää, että DX-multimedian tulee sisältää runsaasti autenttisia radioasemien ääninäytteitä. Tämä ei ollut mikään ongelma. Nauhoituksia oli yllin kyllin mm. JLN:n laajassa arkistossa. Myös erittäin hyvälaatuisia näytteitä oli tarjolla, mikä takasi sen että valmista ohjelmaa kelpaisi satunnaisen museovieraankin kuunnella. Kuvitus sen sijaan oli kysymysmerkki. Jos skanneri olisi ollut käytössä, mikään ei olisi ollut helpompaa kuin skannata muutama kymmenen korttia ja tarraa. Nyt hyvälaatuista kuvamateriaalia piti etsimän ennen kaikkea WWW:stä.
Kansainvälisillä asemilla on hyvinkin laajoja ja seikkaperäisiä WWW-sivuja, mutta mitä suurempi asema, sitä varmemmin kuvituksen laita on niin ja näin! Suurimpien kansainvälisten asemien sivuilla kuvitus edustaa lähinnä 3x3 cm suuruista tuhruista logoa, jota ei voi kuvitellakaan suurentavansa näkyvään skaalaan. Sen voi toki tehdä, mutta tulos on niin karkea ja ruma, että yhtä hyvin voisi piirtää itse koko logon alusta loppuun uudestaan. Joissakin tapauksissa näin myös tehtiin. Sen sijaan keskitason lyhytaaltoasemat ja suurimmat keskiaaltoasemat tarjosivat sivuillaan näyttäviä, komeita logoja ja muutakin mielenkiintoista materiaalia. MW-aemien ongelma vain oli siinä, että erinomainen nauhoitus ja WWW-sivun jäljittäminen eivät millään tahtoneet osua yhteen! WRTH:n WWW-osoitteet johtivat yleensä harhapoluille, joten tärkeimmäksi osoitelähteeksi nousi Massachusetts Institute of Technologyn linkkiluettelo.  Lopulta USA:n ja Kanadan edustus multimediassa määräytyi yksinomaan sen perusteella, millaista kuva- ja logomateriaalia oli tarjolla.
Eri maiden lippuja oli saatavilla erikokoisina lukuisista lähteistä, ja eksoottisimmat liput pystyi luonnollisesti erittäin helposti piirtämään itsekin. Eniten omaa aherrusta vaati varmaankin Papua-Uuden Guinean lippu, mutta siitäkin selvisi alle kymmenessä minuutissa.

Asemien infosivuille materiaali keräytyi hyvin luontevasti. Vasempaan yläkulmaan tuli itsestäänselvästi aseman logo tai kuva, ja oikeaan yläkulmaan maan lippu. Niiden väliin sopi aseman nimi, sijaintipaikka ja taajuus. Ääninäytteen saisi kuuluviin klikkaamalla kaiutinkuvaketta. Kaiutinkuvake sijoittuisi sivun alaosan putkiradion oikeaan nuppiin, ja paluunuoli takaisin kartalle tulisi vasempaan nuppiin. Sopivaa putkiradion kuvaa joutui hieman etsimään, mutta viimein sellainen löytyi Radio Tunisin kotisivulta - kaikista mahdollisista paikoista! Kun radion katkaisi keskeltä kahtia ja sen väliin sijoitti levennetyn asteikon, saattoi jokaisen aseman sivulle lisätä punaisen osoitinviisarin aseman taajuudelle. Tummentamalla "alas"-kuvaketta nuppien kohdalla saatoi luoda kolmiulotteisuutta hipovan vaikutelman siitä, että nuppi painettaessa todella painuu alaspäin.
Viime vaiheessa, kun WWW:n kuva-aarteet oli ammennettu tyhjiin, Pekka Havén kuvasi loput tavittavat logot  digitaalikameralla QSL-korteista, kirjeistä ja tarroista. Tämä operaatio sujui muuten hyvin, paitsi että kiiltävästä materiaalista heijastunut valo piti peittää jälkeenpäin kuvaa muokkaamalla. Samalla Pekka Havénilta saatiin ohjelmaan erittäin kiinnostavia sääsatelliittikuvia ja klubin jäsenten yhteispotretti.
Lopuksi laadittiin seitsemän DX-kuuntelun eri puolia valottavaa inforuutua, jotka antavat rautaisannoksen DX-tietoutta ummikoille, sekä kaksi ruudullista ohjelman käyttöohjeita ihmisille jotka eivät tiedä että hiiren vasen näppäin on tärkeämpi kuin oikea.

ÄÄNIEN DIGITOINTIA

Ensimmäiset asemakuulutukset digitoitiin Cool Edit -ohjelmalla, jonka filtteritoiminto puhdisti kohinan ääninäytteestä todella tehokkaasti. Ongelmana oli kuitenkin se, että Cool Editilla oli taipumus täyttää kohinasta poistettu tila soinnittamalla. Taustalla vaimeasti hälissyt häiritsevä asema nousi tällöin esiin, ja kohina vaihtui taustasointuihin, joista tuli joissakin tapauksissa yllättävän musikaalisia. Toisena Cool Editin harmittavana piirteenä pidän sen kaiuttavaa taipumusta. Heikosti kuuluva kohta saa kohinasuodatuksen jälkeen diskanttikorostuksen ja kaikumaisen soundin.
Seuraavaksi kokeiltiin Goldwavea, josta tulikin lopullinen digitointiväline. Goldwave pystyy tallentamaan äänen useammissa eri muodoissa kuin Cool Edit. Toisaalta sen filtteritoiminto tuottaa karkeampaa jälkeä, mutta poistaakin sitten kohinan tyhjistä kohdista täydellisesti. On makuasia, kumpi miellyttää kuuntelijaa enemmän; Cool Editin 'analogisempi', soinnillinen filtteri, vaiko Goldwaven 'digitaalisempi' karkea filtteri. Sopivasti suodatuksen tasoa säätämällä Goldwavella pääsee mielestäni liki ihanteelliseen lopputulokseen.
Formula Graphicsin dokumentaatiossa on ohjelman tunnistamat äänitallennusmuodot esitetty harvinaisen leväperäisesti. Niitä ei luetella missään! Esimerkkiohjelmista näki kuitenkin, että ohjelma ymmärtää ainakin midi-musiikkia ja au-äänileikkeitä. Niinpä DX-tallenteet digitoitiin Sun Microsystemsin .au-äänileikkeiksi.
Koska kyseessä ovat muutenkin heikkolaatuiset DX-nauhoitukset, ne voi huoletta digitoida huonoimmalla mahdollisella aaltomuodolla. Useimmissa ohjelmissa vaatimattomin tallennusmuoto on 8000 Hz mono, mikä on suorastaan ylenpalttinen DX-nauhoitukselle, joka kuitenkin on tallennettu 2400 Hz:n suotimen läpi ja nimenomaan monona. Siitä huolimatta äänen digitointi vie järkyttävän paljon tilaa. Pelkkä 8-bittinen 8000 hertsin toisto vaatii levytilaa noin 500 kB per minuutti. Tavalliselle 1.44 MB disketille ei siis mahdu edes kolmea minuuttia digitoitua ääntä. Jos haluaisi vaikkapa digitoida  kaikkien aikojen parhaan Euroviisun, joka on Irlannin Sandra Jonesin 1971 laulama 'Ceol an ghra', niin kaikki kolme minuuttia taidenautintoa 22 000 hertsin stereofonisella aaltomuodolla nielaisisi kerrassaan 180s x 86kB = 15.48 MB! Vanhimmille kovalevyille ei mahtuisi edes koko LP...
Digitoitaessa mitä tahansa ääntä kannattaa olla hyvin varovainen äänenvoimakkuuden suhteen. Voimakkaalla volyymilla  tuutista survottu ääneys digitoituu ikuisiksi ajoiksi sellaiseksi mitä se onkin; säröytyneeksi, tuutista väkisin survotuksi älämölöksi. Äänitiedoston kuuntelijallahan on aina mahdollisuus säätää volyymi itse itselleen sopivaksi ympäristön ja koneen ominaisuuksien mukaan. Digitoijan ei ole tarvis yrittää tehdä sitä käyttäjän puolesta ja varmuuden vuoksi väärin.
Kaikkiaan ohjelma sisältää 17.5 MB autenttista kuuntelutilanteessa taltioitua DX-ääntä. Tämä tarkoittaa yli 36 minuuttia asemanauhoituksia.

VALMIS!

Vappuna 1998 JLN iski ohjelman suorittavaan rutiiniin viimeiset käskyt, ja Suomen ensimmäinen DX-multimedia "Radion värikäs maailma" oli käytännössä valmis. Seuraavana parina viikkona suoritettiin vielä pientä viimeistelyä koekäyttäjien kritiikin pohjalta, mm. lisättiin paluunuoleen komento, joka samalla katkaisee ääninäytteen toiston automaattisesti.
Valitettavasti ohjelman asentamisessa Radiomuseon tietokoneeseen oli vielä runsaasti ongelmia, johtuen siitä että ko. kone ei oikeastaan sovellu multimediakäyttöön lainkaan. Pariin kertaan yleisökaaoksessa pikkupojat ehtivätkin tuhoamaan koneen kiintolevyltä lähes kaiken, mutta uudelleen ja uudelleen asentamalla alkoivat Piko-nimisen maailmanmerkin omituisuudet tulla tutuiksi. Ohjelma on käytettävissä myös CD-levyltä.
Laitteistovaatimukset: 486, 8 MB, Windows95.

Multimediassa ovat edustettuina seuraavat 51 radioasemaa:

EUROOPPA (9)

EIR Atlantic 252
H20 R Caroline
ITA RAI
LIT Laisvoji Banga
LUX RTL
RUS R 101
SPA SER Coruña
UK BBC Newcastle
YUG R Yugoslavia

AFRIKKA (5)

CAM CRTV Bamenda
CHD RN Tchadienne
LBY R Jamaheriya
MAL R Mali
RWA R Rwanda

AASIA (13)

CHN CRI
IND AIR Guwahati
INS RRI Jakarta
ISR Kol Israel
JAP JOIF
JAP JOLF
KOR HLAZ
KOR HLCA
MNG RUB
NEP R Nepal
PAK R Pakistan
THA VOA/VOFA Ayutthaya
UAE UAE R Dubai

OSEANIA (6)

ATA LRA36 RN Arcangel San Gabriel
AUS RA
HAW KCCN
HAW KUMU
NZL RNZI
PNG NBC Boroko

POHJOIS-AMERIKKA (10)

ALK KFQD
CAN CHQR
CAN CJVR
CAN VOCM
USA KSL
USA KSTP
USA WBZ
USA WCCO
USA WJR
USA WWL

KESKI-AMERIKKA (2)

DTV R Clarin
PUR WLUZ

ETELÄ-AMERIKKA (6)

ARG RAE
BOL R Santa Cruz
BRA R Inconfidencia
ECU R Quito
PER R Ancash
VEN R Táchira