LAHDEN RADIOHARRASTAJIEN DX-OHJELMAT

Radio Maston tarjottua mahdollisuutta levittää DX-evankeliumia harrasteeseemme sopivimmalla mahdollisella välineellä, radioteitse, yhdistyksemme nimissä lähetettiin taajuudella 90,3 lukuisia verrattomia DX-ohjelmia alkaen 1997. Lähetysaika, joka toinen torstai klo 13.00-14.00 ei ollut paras mahdollinen, mutta eivätpä oikeastaan muutkaan Radio Maston ohjelmat prime-time-aikaan kuulu, kumma kyllä. Ohjelmatuotanto oli aktiivisimmillaan Radio Maston toiminnan alkuaikoina, jolloin muillakin alueellisilla järjestöillä oli vastaavia ohjelmia. Valitettavasti myöhemmin Radio Maston oma tuotanto ja "access radio"-ohjelma-aika loppui täysin, ja samalla katosi suuri osa motivaatiosta tehdä ohjelmia. Nykyisin 90.3 releoi Radio Peiliä ja opetusohjelmia.
Lahden Radioharrastajien Lahden toimipisteen valmistamat ohjelmat on tuotettu Jari Lehtisen ja Kari Kallion toimesta joko JLN:n koti-epästudiossa tai Lahden Radiomuseon hermeettisesti eristetyssä nukkavierussa studiokopissa. Tallennusvälineinä on käytetty Radio Maston digitaalista nauhuria ja C-kasettisoitinta. Sysmän aluetoimituksemme, Kari Piitulainen ja Ilkka Serra, on puolestaan valmistanut ohjelmia Päijänne-Radion studiossa. Nämä ohjelmat on toimitettu Radio Maston käyttöön C-kaseteilla. Parhaista ohjelmista, kuten esim. Brittikuuntelu-ohjelmasta, on myös säilytetty kopio Radio Maston arkistossa.
Ohjelmien kasettitaltioinnit C-kromikaseteilla ovat JLN:n hallussa.
Lahden Radio-ja TV-museon tapahtumaviikoilla 20.5.1998 DX-kuuntelijat hallitsivat Radio Maston taajuutta suorassa lähetyksessä yli tunnin ajan Teemu Salmisen ja Simo Soinisen toimesta.
Yleisradion puolelta on vahvistettu, että yhdistyksen tuotantoa olevat DX-ohjelmat voidaan lähettää Radio Maston lisäksi vapaasti myös muiden radioasemien välityksellä. Brittikuuntelu-ohjelma kuultiin myös 12.7.1997 Radio Hamin lähettämänä Laukaasta.

Koska ohjelmien välittäminen Radio Maston kautta on nykytilanteessa poissa laskuista, ohjelmat ovat vapaasti tarjolla kaikille halukkaille radiokanaville ilmaiseksi.

Lahden Radioharrastajien DX-ohjelmat:

1. Mitä DX-kuuntelu on  20'30"  18.12.1996
    (JLN: Martti Megahertsi, KKX: Kauko Kuuntelija, DX-pertti)
2. Radion Historiaa   11'00"  tammikuu 1997
    (JLN & KKX)
3. Brittikuuntelua   18'00"  30.1.1997
    (JLN & KKX)
4. Suomalaisten siirtolaisohjelmat 24'30"  huhtikuu 1997
    (KPU & Ilkka Serra)
5. Internet DX-kuuntelussa  17'45"  15.5.1997
    (Lahden Radioharrastajat livenä Lahden Kaupunginkirjastossa)
6. Lattarikuuntelu   22'00"  29.5.1997
    (JLN & SSS)
7. Suomenkieliset ohjelmat idästä 18'00"  syyskuu 1997
    (KPU & I.Serra)
8. Piraattiasemien historiaa  18'00"  23.10.1997
    (JLN)
9. Raamattu Kannesta Kanteen 15'00"  20.11.1997
    (Sanansaattajat ry.)
10. Jenkkikuuntelua 20'30"  15.1.1998
    (JLN & KKX)
11. Maailmanradiot ja muut DX-vastaanottimet 20'00"  29.1.1998
    (JLN & KKX)
(12. DX-kuuntelun yleisesittely & Lattarikuuntelua, Radio-ja TV-museon tapahtumaviikot, 20.5.1998 - TSA & SSS)
13. Japanin radiotoimintaa Tokion Ruususta community-asemiin 17'00"  15.10.1998
    (JLN)

14. Numeroasemat - mitä ne ovat, milloin ja missä ne kuuluvat, ja miksi.

    Ohjelma perustuu David Mawbyn esitelmään Lahdessa elokuussa 2002. - ei esitetty - 13'30"
    (JLN & DMW)
     

(JLN = Jari Lehtinen, KKX = Kari Kallio, KPU = Kari Piitulainen, SSS = Simo S.Soininen, TSA = Teemu Salminen, DMW = David Mawby)