Museon sisäänkäynnin edessä kevätpäivää nuuhkimassa vierailun osallistujat; Pauli Holm, Matti Visuri, Kari Kallio ja Jari Lehtinen. Pekka Haven oli kameran takana, eikä täten päässyt kuvaan.
	Museon aulassa seurueemme otti vastaan Viestimuseoin puolesta Kaj Kunnas. Kuvassa hän esittelee pienoismallia optisesta lennättimestä. Optista lennätintä käytettiin jo 1800-luvun vaihteessa Ruotsin vallan aikana kiireellisten valtiollisten viestien välittämiseen Saaristomeren yli.
	Tekniikan seuraava askel olikin jo sähkömagneettinen viestintä, jota edusti ensimmäisenä lennätin. Puhelintekniikka saapui Suomeen jo 1877. Kuvassa Erickssonin ja Siemensin puhelinmalleja kultaiselta 1890-luvulta.
	Radion alkuaikoina 1920-luvulla radiovastaanotin haki muotoaan kodin kalusteena. Mallit poikkesivat huomattavasti toisistaan. Kuvan kaksiputkisessa Concertonissa radioputket ovat näkyvillä, mikä samalla huolehti jäähdytyksestä. Neliputkisessa vastaanottimessa kaikki sisuskalut on puolestaan kätketty visusti kotelon suojiin.
	Riihimäen viestimuseon harvinaisuuksiin kuuluu venäläisen radiomiinan laukaisin, jota Kaj Kunnas tässä esittelee.
	Radiomiinat oli sijoitettu välirauhan aikana Viipurin ympäristön strategisiin paikkoihin. Suomalaisten vallattua Viipurin jatkosodan alussa alkoivat miinat räjähdellä. Juuri radiomiinalla tuhottiin käyttökelvottomaksi mm. kuvassa näkyvän silta.
	Miinan laukaisin oli yhdistetty vastaanottimeen ja paristoihin, jotka oli kaivettu maan sisään. Suomalaiset saivat selville, että miinan laukaisi Leningradin Radion väliaikamerkki 430 metrin aaltopituudella. Vastaveto oli perustaa radioasemia, jotka soittivat Viipurin ympäristössä tauotta samaa levyä, Säkkijärven Polkkaa, Leningradin käyttämillä taajuuksilla. Loppuvuodesta 1941 miinat oli saatettu vaarattomiksi ja löytämättä jääneiden miinojen paristot olivat ehtyneet.
	Toinen Riihimäen viestimuseon harvinaisuus on Aunuksen Radion mikrofoni, mikä kuuluu niihin harvoihin museoreliikkeihin, mitä sodanaikaisista rintamaradioista on jäänyt jäljelle.
	Kuvassa on marsalkka C.G.E.Mannerheimille lahjoitettu loistoluokan saksalainen Telefunken-radiovastaanotin, jolla Mannerheim kuunteli sodan loppuun saakka. Museon vitriinin kyltti ei kerro mallia, mutta antiikkiradioharrastaja tunnistaa kyllä vaivatta, että kyseessä on 7-putkinen Telefunken D707 (1940).
	Kenttäolosuhteissa tulee joskus kyseeseen luoda virtaa vaikkapa polkugeneraattorilla, kuten Pekka Haven ja Jari Lehtinen ohessa demonstroivat. Jahas, alokas Lehtinen, meidän pitäisi saada yhteys Karhumäkeen. Alkakaapa polkea siitä parinkymmenen watin teholla.
	Kuvan 800 watin tehoinen radioasema on alunperin toiminut saksalaisessa sukellusveneessä Toisen Maailmansodan aikana. Sittemmin se on ollut käytössä Utön rannikkolinnakkeen radioasemana.
	Sodan jälkeen suomalaiset reservimiehet keräsivät ja piilottivat sotakalustoa eri paikkoihin ympäri maata Neuvostoliiton miehityksen varalta. Oheinen Asan valmistama (D?)-viestiasema oli vuosikymmenet kätkössä eri paikoissa, mm. suossa. Kosteus ja ikävuodet tekivät tehtävänsä, ja taisipa kätkö välillä unohtuakin Kekkosen Tasavallan aikana. 1960-luvulla kuvan asema kuulemma vielä toimi. Nyt se on romua, ja muisto aikakaudesta, jolloin pelättiin pahinta.