TV-DX-GALLERIA

JLN:n TV-nappauksia. Lähinnä muistoja menneiltä ajoilta.

Sen kunniaksi, että olen parikymmentä vuotta harrastanut niinkin turmiollista toimintaa kuin TVDX-katselua, kokosin pienen gallerian valokuvista, joita on kertynyt katsellessani ulkomaisia TV-lähetyksiä ilmateitse Suomessa.
Ura alkoi hetkellisen inspiraation voimasta 7.7.1982. Summamutikassa viritetyllä 3+3 -metrisellä dipolilla näkyi väkisin heti RTBF Liege kanavalla E3, ja siitä eteenpäin kauniit kesäpäivät sujuivatkin tiiviisti neljän seinän sisällä.
1980-luvulla oli vielä tuntematonta nykyinen jumalaton touhu, jossa kanavat lähettävät 24h vuorokaudessa turhaa tai mikäli mahdollista turhaakin turhempaa mainos- tai turvenuija-chat-ohjelmaa. Wanhaan hyvään aikaan saattoi nähdä keskellä päivää virityskuvaa, josta myös pystyi tunnistamaan aseman hetkessä. Nykyisin on olosuhteiden pakosta tihrusteltava kuvan ylä- ja alakulmista suttuisia postimerkin kokoisia asemien logoja, jotka joko tunnistaa, tai sitten ne jäävät tunnistamatta. Yleensä käy jälkimmäisellä tavalla.
Suurin osa tässä nähtävistä sieppauksista on tehty kesäisillä Es-keleillä kesämökillä Asikkalassa. Antennin virkaa on toimittanut klassinen lapamatodipoli, jonka voi tehdä suurinpiirtein mistä hyvänsä parijohdosta pikkurahalla.



Antenni on mitoitettu TV1-alueelle, joka Suomessa on lähes käyttämätön, Tervolan TV-asemaa lukuunottamatta. Länsi-Euroopan standardin mukaiset E-kanavat on otettu 1990-luvulla hiljalleen käyttöön koko Itä-Euroopassa, mutta Venäjä ja Keski-Aasian tasavallat käyttävät edelleen vanhaa itäblokin järjestelmää (R-kanavat).

kanava kuvataajuus kanava kuvataajuus
E2 48.25 MHz R1 49.75 MHz
E3 55.25 MHz R2 59.25 MHz
E4 62.25 MHz R3 77.25 MHz
E2A (Itävalta) 49.75 MHz
A (Italia) 53.75 MHz
B (Italia) 62.25 MHz
äänitaajuus + 5.5 MHz äänitaajuus + 6.5 MHz


Haluatko tutkia... AASIAN TV-ASEMALISTAA ... vai kenties AFRIKAN ja LÄHI-IDÄN tv-asemalistaa... vai kenties EUROOPAN ASEMALISTAA?

Ulkomaiset TV-signaalit heijastuvat poikkeuksellisesti kohdealueensa ulkopuolelle seuraavilla eri tavoilla:
Es - Sporadinen E. Signaali heijastuu ilmakehän ionisoituneesta E-kerroksesta takaisin. Yleinen etenemismuoto kesäisin. Heijastuman pituus noin 2000-3000 km. Signaalit ovat vahvoja, asema voi näkyä väreissä ja äänen kanssa, jos lähetysmaa käyttää samaa saksalaista Länsi-Euroopan standardia kuin Suomikin. Keli voi kestää koko päivän aina yöhön saakka!
troposfääri - Signaali ei heijastu, vaan kulkeutuu tavallista pidemmälle ilmakehän alakerroksessa, johon esim. matala- ja korkeapaineen rajalla on syntynyt etenemisen mahdollistava käytävä. Yleinen hämärän aikaan, ja/tai sumuisella säällä. Etenemistien pituus äärioloissa jopa yli 1000 km.
meteori - Ilmakehään saapuva meteori palaa poroksi, ja jättää jälkeensä ionisoituneen vanan, joka heijastaa signaalin takaisin maanpinnalle. Heijastuman pituus suurinpiirtein sama kuin Es:ssä. Kelin pituus sekunteja. Etenkin tiheiden vuotuisten meteorisateiden aikana varteenotettava vaihtoehto.
F2 - F2-kerroksen heijastuma ilmakehän ylimmässä kerroksessa. Aktivoituu auringon toiminnan vaikutuksesta. Auringon aktiivisuus on korkeimmillaan 11 vuoden sykleissä, tämänhetkinen auringonpilkkumaksimi koettiin vuosina 2000-2001. Vielä 2002-2003 on mahdollista nähdä TV-signaaleja F2-etenemisellä. Heijastuman pituus voi olla jopa yli 5000 km! F2-keleillä on Suomessa nähty mm. Thaimaa, Kiina, Malesia, Ghana ja Zimbabwe.

ARD1, Saksa, E4, 1985 (Es) ARD1, Saksa, E4, 1985 (Es)
BRT, Belgia, E2, 1985 (100 wattia) (Es) RTBF Liege, Belgia, E3, 1982 (meteori)
Danmarks TV, Tanska, E3, 1988 (Es) Bayerischer Rundfunk, Grünten, Saksa, E2, 1982 (Es)
CST Bratislava, Tsekkoslovakia, R2, 1982 (Es) CST Praha, Tsekkoslovakia, R2, 1982 (Es)
Eesti TV, Tallinna, Neuvostoliitto, R2, 1985 (troposfääri) Eesti TV, Tallinna, Neuvostoliitto, R2, 1985 (troposfääri)
Hessischer Rundfunk, Saksa, E2, 1982 (Es) Südwestfunk, Saksa, E4, 1983 (Es)
NOS, Alankomaat, E4, 1983 (Es) NRK, Varanger, Norja, E2, 1983 (Es)
MTV, Budapest, Unkari, R1, 1982 (Es) MTV, Budapest, Unkari, R1, 1984 (Es)
MTV, Budapest, Unkari, R1, 1984 (Es) MTV, Budapest, Unkari, R1, 1984 (Es)
MTV, Budapest, Unkari, R1, 1985 (Es) RTR, Bukarest, Romania, R2, 1982 (Es)
ÖRF, Itävalta, E2, 1982 (Es) ÖRF, Itävalta, E2, 1982 (Es)
SRG, Sveitsi, E2, 1982 (Es) TSS, Neuvostoliitto, R2, 1982 (Es)
JRT, Zagreb, Jugoslavia, E4, 1982 (Es) TV Nova, Tsekki, R1, 1997 (Es)
IRIB, Iran, E2, 2002 (F2)